Ninjuska, Ninjaana, Ninaanana, ketunpoikanen, neiti neitinen, norppamuikku, norppa, idiootti, vammainen, rakkauslapsi.....

Mullehan piti tulla alunperin bordercollie. Mietin sitä varmaan vuoden, etsiskelin sopivaa kasvattajaa ja sellainen löytyikin. Pentuja syntyi vähemmän kuin oli kysyntää ja pentutestin perusteella katsottiin omistajat (iso plussa, yksi monesta asiasta mitä kasvattajassa haen). Kaikki pojat olivat kuulemma liian dominoivia mulle, koska olisihan se ollut eka koira ja saatoin olla vähän vielä tuntemattomien ihmisten edessä hieman hiljainen ja ujo, eli vastakohta oikealle minälle :D Poikaa en saanut ja jäin odottamaan uutta pentuetta, josta kakaroita syntyikin sitten vähän enemmän.

ilmoituksen kuva

Samalla kun odottelin pentujen varttumista, katselin muuten vain ilmoituksia koirista ja sivuutin Ninjan ilmoituksen koska se oli niin pitkän matkan päässä. Tyttö (silloinen nimi Candy) haki sitä omaa kotia löytöeläintalossa Lappeenrannan suunnilla.... Silloin avoni kyseli löytyykö mitään, näytin neidin kuvaa johon todettiin "toi näyttää ihan meidän koiralta". Eipä tarvinnut kuin puhelinsoitto, pari päivää odottelua ja noin 12h hakureissu alkoi :D Roduthan eivät ole tiedossa, joten tällä hetkellä Ninja on epävirallisesti suomenvinttikoira tai norppamuikku :D

Enhän minä mitään pentujen luonteista tiennyt, neiti vaikutti hyvin pirteältä ja terveeltä..... no pennulta. No, maksoin kakaran ja napattiin se autoon. Tyttö nukkui koko matkan, pari kertaa pysähdyttiin pissalle. Kotona sai heti turpaansa silloiselta Rontti-kollilta jota oppi kyllä kunnioittamaan hyvin nopeasti ja näistä tulikin hyvät kaverit :D

Jo ekana yönä iski katumus ja tuntui siltä, että kohta viedään toi kamala hirviö takaisin. Ninja puri ja puri ja puri pienenä, sitä ei kiinnostanut ihmiset ollenkaan vaan oli niin itsenäinen ja itsepäinen tyttö kuin olla voi. Haukkui myös mitä keuhkoista lähti. Eikä voitu vapaana pitää kun lähti heti omille teilleen.... Kaikenmaailman keinot ei auttanu, vinkaisusta kiihtyi, niskasta nyppäisystä kiihtyi, ihan mistä tahansa kiellosta kiihtyi. Jos pisti jäähylle, pois muiden seurasta, niin keksi vain jotain omaa kivaa tekemistä. Koskaan ei kuitenkaan tuhonnut mitään nettipankkitunnuksia ja yksiä kenkiä isompaa. No, on sillä kerran ollut vanhempana vessapaperibileet ja kerran päässyt käsiksi polttopuihin..... Mutta ne nyt on lähinnä huvittanut :D

Hampaiden vaihduttua tuo pieni neitikoira muuttui täysin, ainakin pureminen loppui. Mutta jotain muutakin siellä aivojen sisällä tapahtui ja neiti alkoi jopa kuuntelemaan. Niihin aikoihin meille tuli myös kesähoitoon Demon-koira, sekarotuinen uros. Ninja rauhottui ja ilmiselvästi nautti kaverikoiran seurasta. Mitä nyt kerran ruokahässäkässä joutui tikattavaksi kun herra nappas silmän alle.... Koska Ninjuska vaikutti paljon onnellisemmalta toisen koiran seurassa, niin silloin päätin, että toinen koira tulee.

Ninja oli ihan järjetön oppimaan temppuja, on vieläkin mutta se nopeus pentuna oli ihan uskomaton. Melkein kaikessa kesti noin viitisen minuuttia. Toko on silti neidin vahvuuksia, ihmekös tuo.... Sinänsä outoa, ettei tolla ollut minkäännäköistä miellyttämisenhalua, mutta oppimisenhalua sitäkin enemmän. Kaikki oli kivaa, missä sai aivoja käyttää. Mutta heti kun tekeminen loppui, myös seura lakkasi kiinnostamasta. Nykyään ihmisen kanssa yleisesti on vaan kiva olla :D

Kauheasti on saanut lukea siitä, kuinka vanhemman koiran pitäisi olla "valmis" ja vähintään 2v. No, Nova tuli Ninjan ollessa päälle vuoden ja se muutti neitiä täysin. Yhtäkkiä mun superitsenäisestä koirastani tuli hellyydenkipeä rakkauspakkaus joka kuunteli ja totteli. Ninja myös opetti pojalle, miten ihmisten kanssa toimitaan, sellaisia pieniä juttuja mitä näin myöhemmin vasta ajattelee, esim. sisällä ei saa riehua, ihmisiä päin hyppiminen ei ole suotavaa (voikun poika muistais sen vieläkin....) ja ruokaa odottaessa pitää istua (oikeesti, Ninja opetti Novan istumaan kun ruokaa odotetaan. Tönäs sitä kunnes poika istui.....). Vielä tuohon, että vanhemman koiran pitäisi olla "valmis", omasta mielestäni koira ei ole koskaan "valmis", sitä koulutetaan koko sen loppuelämän. Jos ei nyt mitään uusia juttuja, mutta vanhoista asioista saa ja pitää muistutella.

Ninjan sopimuksessa luki, ettei sille saa teettää pentuja. Niinpä neiti joutui kahdet juoksut ja valeraskaudet kärsimään, kunnes päätyi leikkuulaudalle. Tuon valeraskaudet oli ihan hirveitä, koira oli ihan masentunut ja piippasi jatkuvasti. Pelkäsin koko ajan, että kohta kohtutulehdus iskee. Leikkaus ei hirveästi oo neitiin vaikuttanut, mitänyt on hellyydenkipeämpi (jos vaan mahdollista) ja karva ehkä hieman pehmeämpää kuin ennen. Tikkien poistoon asti oli ihan hirveetä pitää noin aktiivinen koira rauhassa, kyllä riemu irtos kun pääsi vihdoin pihalle rellestämään :D

Ninja oli aivan raivostuttava, kamala, takaisinvietävä, räksyttävä, ärsyttävä ja hirveä koirankuvatus, mutta ihan hyvän oon siitä saanut :D En kyllä tota vaihtais mistään hinnasta, niin paljon oon sen kanssa kokenut, on opettanu mulle niin paljon kärsivällisyyttä ja on niin MUN koirani, se eka koira. Ihana Ninja, prinsessa Ninja, äidin rakas Ninja<3